Palvelut
Fysioterapia
Fysioterapeutti on liikkeen ja liikkumisen asiantuntija. Fysioterapialla pyritään edistämään kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia, löytämään asiakkaan oireeseen vaikuttavat tekijät sekä poistamaan kipua.
Vastaanotolle voi hakeutua esimerkiksi jonkin tuki- ja liike-elimistön vaivan (mm. olkapää-, selkä-, niska- tai polvikipu) vuoksi tai liikerajoituksen tai jäykkyyden vaivatessa. Terapian tavoite voi myös olla kehon toiminta- ja suorituskyvyn parantamisessa tai vaivojen ennaltaehkäisyssä (mm. ennen kuin esimerkiksi liikerajoitus tai -häiriö on muuttunut kivuliaaksi vaivaksi).
Meillä Kaski Fysiossa fysioterapeutit ovat erikoistuneet tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoitoon. Hoito on aina suomalaisten hoitosuositusten mukaista ja käytettävät hoitomuodot näyttöön perustuvia sekä asiakaslähtöisiä. Käynti fysioterapiassa sisältää tarkan haastattelun ja tutkimisen, mahdolliset kotiharjoitteet sekä hoidon/kivunlievityksen manuaalisen terapian keinoin. Vastaanotolle voi tulla lääkärin lähetteellä tai ilman.
Hieronta
Hieronnalla pyritään rentouttamaan kehoa ja mieltä. Hieronnalla voidaan nopeuttaa esimerkiksi urheilusuorituksesta palautumista sekä helpottaa rasituksesta johtuvaa kipua. Nykyään yleistynyt toisto- ja istumatyö voi aiheuttaa esimerkiksi niska-hartiaseudun kireyttä. Hieronnalla voidaan helpottaa näitä oireita.
Raskausajan hieronta
Voit tulla meille Kaski Fysioon hierontaan myös raskauden aikana. Hieronnalla voidaan helpottaa muuttuvan kehon jännitys- ja kiputiloja. Hierontaan voi tulla myös vain rentoutumaan. Hoito tehdään aina asiakkaan toiveita kuunnellen. Suurimpana erona normaaliin hierontaan on hoito-asennot: kun vatsa-/selinmakuulla ei ole enää mukava olla, hoito tehdään esimerkiksi kylkimakuulla.





