MATIAS Ruoppa

FYSIOTERAPEUTTI (AMK)

Olen erikoistunut erityisesti tuki- ja liikuntaelinvaivoihin. Varsinaisen kuntoutuksen lisäksi mielenkiinnon kohteisiini kuuluvat urheilufysioterapia, suorituskyvyn kehittäminen ja liikuntavammojen ennaltaehkäisy, esimerkiksi voima- ja liikkuvuusharjoittelun kautta.

Minulle on tärkeää kohdata jokainen asiakas yksilönä ja luoda rento, luotettava ilmapiiri. Fysioterapian muovaan aina asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioiden. Toisille sopivatkin paremmin toiminnalliset menetelmät, kun taas toisille manuaaliset toimenpiteet, kuten faskiamanipulaatio, johon olen viimeisimpänä kouluttautunut.

Minulta löytyy vahva lajitausta jääkiekon parista, sekä urheilijana, että nykyisin maalivahtivalmentajana Kiekko-Espoo U20-joukkueessa. Toistuvat vammat päättivät oman urheilu-urani, joten tiedän millaista kamppailua ihminen käy vamman sattuessa myös korviensa välissä. Siksi lähdinkin alalle, jotta voisin tukea muita kuntoutusprosessissa.

Ajanvaraukseen